Omavaraisuus kuulostaa hyvältä. Viisi vuotta sitten se kuulosti oudolta, työläältä ja jopa pelottavaltakin elämältä, mutta ajatusten kasvaessa ainoalta oikealta tavalta kurkottaa tulevaisuuteen.
Maailman tilanne on epävarma, joten koti tuntuu entistä tärkeämmältä. Meillä on yhteinen halu pystyä ruokkimaan perheemme edes osittain omalta tilalta käsin ja teemme jatkuvasti töitä ison asian eteen. Maailmalla tapahtuvat konfliktit synnyttävät huolta, mutta enemmän puskevat tekemään tärkeitä valintoja tulevaisuuden varalle.
Voin nähdä lähelle, kun katson ensin tarpeeksi kauas.
Kuvittelen elämäni ilman ruokakauppaa, vaatekauppoja, sähkölaskuja ja internetin hävyttömästi turhia klikkauksia puoleensa vetäviä ostoskorien logoja. Pelottaakin päästää irti tutuista tavoista, päivän mahdollisesti ainoasta perheen ulkopuolisesta sosiaalisesta kontaktista marketissa tai valmiiksi viikatuista vaatepaketeista postilaatikossa. Helppoa.
Pelko kiehtoo, vaikka se ei ole todellista.
Me treenaamme vihannesten, hedelmien, marjojen ja kaikenlaisten hyötykasvien kasvattamista. Olemme tutustuneet pintapuolin villiyrttien ravinnoksi saattamiseen ja valmistaneet rasvoja, pesuaineita ja terveysjuomia. Olemme muokanneet pihamaamme kelvolliseksi pohjaksi ruuan kasvattamiselle, kärräämällä tuhansittain kiloin kompostimultaa hiekka-savimaan päälle. Saamme kaiken käyttö- ja juomavetemme omasta kaivosta.
Omavaraisia me emme ole. Mihinkään täydelliseen emme pyri, vaan ajaudumme vuosi vuodelta eteenpäin.
Nautimme sipulisadostamme, joka tänä vuonna jakautunee useammalle kuukaudelle. Herkuttelemme oman maan perunoilla vielä hyvän tovin, valmistaen niiden seuralaiseksi maustevoita pihan yrttejä valikoiden. Olemme fiiliksissä siitä, että saimme täytettyä suurimman osan käytössä olevasta pakastimen resurssista luonnon omalla kullalla eli marjoilla.
Postiluukusta napsahtaa sähkölasku. Siirtohinta huimaa taas päätä.
Olemme onnistuneet, vaikka sipulit loppuisivatkin ennen seuraavan sadon valmistumista.
Elämänmuutos tapahtuu ajan saatossa. Jotkin muutokset ottavat aikaa toisiaan enemmän. Ensimmäiset viisi vuotta maalla opettivat meille kaiken kauneutensa rinnalla elämän karuuden ja pakotti luopumaan monista itsestäänselvyyksistä.
Ilman sähköuunia, ilman sähköliettä, märkiä polttopuita, vesipumppu rikki – ei vettä, ei lämpöpattereita, ei autoa, ei rahaa… Opettavaisia vastoinkäymisiä.
Viisi ensimmäistä vuotta maalla opetti elämästä, parisuhteesta ja perheestä enemmän kuin olisin arvannut. Useat arkipäiväiset haasteet seurasivat meitä, mutta eivät estäneet nauttimasta perheemme kasvamista yhdeksi suureksi tiimiksi. Lähdimme vahvalla ideologialla rivitalokämpästä yhteen tuntemattomaan seikkailuun monien mukavuuksien ulottumattomiin. . .
Kuusi vuotta maalle muutosta ja perushommat alkavat olla hallussa. Puutarha alkaa näyttää ravinteikkaalta hyötykasvimaalta ja kotia on suunniteltu niin, että remontti saa alkaa heti kun resurssit antavat myöden.
Antaa tulla vaan, elämä!