Jos olisin koko ajan tiennyt, että vaistoni on alusta asti ohjannut toimimaan oikein, olisin tuntenut vähemmän häpeää, vähemmän puutteellisuutta ja vähemmän epävarmuutta kyvyistäni vanhempana. Sellaiselle pohjalle, jolle olen aina halunnut lasteni persoonien kasvavan, on hyvää vauhtia punottu reunoja. Vielä niitä pitää vahvistaa niin, että jatkossa tiedän toimivani oikein ja luottamalla pettämättömään vaistooni saan ohjattua reunat suoraan sinne, minne olen tiennyt niiden kuuluvan.
En varmastikaan ole täydellinen kasvattaja siinä kuvitteelisessa keskustelussa, jonka aiheesta löytyy monta asiantuntijaa. Tunnen kuitenkin niin, että olen saanut puolisoni kanssa asetettua omalle kasvatustyylille sellaiset raamit, jotka toimivat hyvin tässä suurperheessä.
Siitähän kasvattamisessa onkin kyse – oman perheen toimivuudesta.
Olen jättänyt pois kasvatuskehyksiä, joita neuvolasta tarjotaan ja päin vastoin ottanut jonkun neuvon tiiviisti mukaan elämään. Mitään kasvatusohjetta en ole ottanut kirjaimellisesti, sillä kukaan ei voi tuntea tilannettani paremmin kuin minä itse. Silti näkökulmista on useita hyötyjä, joten ajatusten vaihto on aina tervetullutta. Pärjään arjessa vaistonvaraisesti siksi, koska olen äärettömän kiinnostunut tästä elämästä, jonka saan onnekseni jakaa useamman ihmisen kanssa. Olen joka päivä tietoinen, mitä kenellekin perheenjäsenelle kuuluu, joten olen siellä missä tarvitaan ja luotan kykyihini pärjätä muuttuvissa tilanteissa. Yhtäkään kasvatusopusta en ole lukenut 13 vuoden vanhemmuuden aikana, ennen kuin nyt. Tällä hetkellä olen kiinnostunut eritoten alkuperäiskansojen tyyleistä kasvattaa omaa jälkikasvuaan.
Pohjois-Tansanian hadza-heimossa lasten tulee pärjätä karuissa olosuhteissa, joten metsästäjä-keräilijöiden jälkikasvu ohjataan alusta alkaen ansaitsemaan luottamus omatoimisena heimon jatkeena. Vanhempien pyrkimyksenä on käskyttää lapsia mahdollisimman vähän.
Meksikon maya-kulttuurissa lapset ovat mukana kaikissa kotiaskareissa pyytämättä, sillä perhe pyörii tiimityöllä.
Pidän itseäni vanhempana muun muassa tällaisena: Olen huolehtivainen vanhempi, joka pitkää pipot ja lapaset helposti saatavilla jokaiselle aamulle. Olen tarkka siitä, että jokaisella lapsella on kaikki tarvitsemansa vaatteet mukavaan oleiluun. Tarjoan paljon aikaani ja huomiotani perheelle, jotta arki pyörii sujuvasti. Kysyn, vastaan ja selvitän asioita niiden askarrurtaessa mieltä. Ei ole olemassa päivääkään, jolloin en olisi kysynyt: mitä sinulle kuuluu? Se on kasvatuksessa tärkeintä.
Pidän puolisoani vanhempana muun muassa tällaisena: Puolisoni on vanhempana jämpti ja huomioonottava. Hän pystyy tarttumaan mihin tahansa tekemiseen lasten kanssa ja nauttimaan siitä täydellisesti. Taidokkaalla puheenlahjalla varustetun ja perheestä kiinnostuneen kasvattajan kotona ei jää asiat koskaan selvittämättä.
Pidän kasvatuksessa tärkeimpinä kulmakivinä: Tiimityö – perhe on yhtä kuin tiimi, joka toimii yhdessä myös kotiaskareiden parissa. Avoimuus – asioista punnitaan ääneen syyt ja seuraukset sekä ohjataan ajattelemaan. Huomio – pitää olla kiinnostunut lapsen tekemisistä ja hengailtava hänen kanssaan, jos haluaa pysyä samalla aaltopituudella.
On olemassa paljon vanhempia, jotka miettivät, kuinka voisivat olla lapsillensa ne parhaimmat laatuaan. Yhtä oikeaa vastausta ei ole olemassa.
Oma neuvoni kaikille vanhemmille on sellainen, että luota itseesi ja tee niinkuin parhaaksi tunnet välittämättä puheista tai niistä ihannekuvista, joita somessa näet. Instagramin maailmaan on helppo hukkua ja listata asioita, joita meidän lapsilta puuttuu. Muista kuitenkin, että ne puutteet eivät ole todellisia, etkä ole huono vanhempi, jos et saa otettua perheestäsi täydellistä juhannuskuvaa, jossa vaatteet mätsäävät toisiinsa. Jokaisella vanhemmalla on myös lupa tehdä vääriä valintoja, hioa ihan hyviä paremmiksi ja onnistua omasta mielestään täydellisesti.
Tuota viimeisintä on jäyhänä suomalaisena kaikista vaikeinta myöntää.
🖤 Nina